Kotona tehtävä työ – 8 tapaa (2023)

kotona-tehtävä-työ

Viime vuosina kiinnostus kotona tehtävistä töistä, on lisääntynyt, ei vain yksilöiden vaan työnantajien taholta, jotka ymmärtävät freelancerien ja etätyöskentelijöiden tehokkuuden. UpWorkin tutkimuksen mukaan vuoteen 2028 mennessä 73 prosentilla kaikista osastoista on etätyöntekijöitä. Tämän kaltaiset työt ja työpaikat tulevat lisääntymään tulevaisuudessa entistä enemmän.

Molemmat osapuolet ymmärtävät, että monissa tapauksissa on tehokkaampaa pitää kokous etänä, jolloin aikaa ei mene hukkaan liikkumiseen ja muuhun.

Vanhemmat, omaishoitajat ja kroonisista sairauksista kärsivät ihmiset etsivät usein kotona tehtäviä töitä, samoin kuin ihmiset, jotka vain etsivät joustavampia työaikoja tai kykyä työskennellä mistä tahansa. Mieti, että voisit tehdä vaikka kääntäjän työtä Espanjan aurinkorannalta. Jotkut kotona tehtävistä töistä on osa-aikaisia ja niin sanotusti “kerta luontoisia”, toiset taas voivat olla täyspäiväisiä. Yritys voi palkata esimerkiksi hakukoneoptimoijan täyspäiväisesti. Tämä ei kuitenkaan yleensä vaadi paikanpäällä työskentelyä.

Jos aiot työskennellä kotoa käsin, tarjolla on runsaasti työpaikkoja ja mahdollisuuksia, jotka vaativat erilaisia taitoja ja kokemusta. Monet yritykset maksavat hyvää palkkaa, joka on verrattavissa kokoaikaisiin paikan päällä tehtäviin töihin. Tässä artikkelissa esittelemme 7 erilaista kotona tehtävä työ.

Mitä on kotona tehtävä työ?

Kotona tehtävä työ on yksinkertaisesti työtä, jota voi tehdä käytännössä missä vain. Et ole siis sitoutunut mihinkään paikkaan tai toimistoon. Kotona tehtävä työ on yleensä vain monien unelma. Sen ei kuitenkaan nykypäivänä tarvitse olla sitä. Kuka tahansa voi aloittaa erilaisten töiden tekemisen kotona.

Erilaisia kotona tehtäviä töitä on esimerkiksi kääntäjä, hakukoneoptimoija, freelancer, nettisivujen suunnittelija, copywriter, myyjä, kyselyjen täyttäjä, affiliate-markkinoija, editoija ja verkkokurssien rakentaja ja -myyjä.

Mihin töihin ilman koulutusta kuitenkin? No monia näistä töistä voi tehdä ilman koulutusta. Moni kuitenkin vaatii uuden opettelua. Asiat ja taidot eivät kuitenkaan koskaan ole mahdottomia. Etätyö ilman koulutusta on nykypäivää ja moni tekee sitä.

Parhaat kotona tehtävät työt

Seuraavaksi esittelemme meidän mielestä parhaat kotona tehtävä työt. Näitä voi joko tehdä täyspäiväisesti tai ansaita rahaa netissä lisätuloina normaalin työn ohella. Valitse siis sinulle sopivin ja aloita siitä.

1. Affiliate-markkinointi

Kiinnostuitko?

Tilaa ilmoitus sähköpostiisi ja saa mahdollisuus hankkia e-kirja ensimmäisten joukossa!

Affiliate-markkinointi on nykyään yleistä ja monet varsinkin bloggaajat tekevät sitä täyspäiväisesti. Affiliate-markkinointi on yleensä kotisivun tai blogin kautta tapahtuvaa tuotteiden, palveluiden ja brändien mainostamista ja suosittelua. Monesti bloggaaja saattaa “testata” tuotteen, josta hän kirjoittaa sitten artikkelin tai blogi-postauksen. Affiliate-markkinoija tienaa hänen linkkien kautta ostettujen tuotteiden myyntihinnasta tietyn komission.

Affiliate-markkinointi vaatii siis oman blogin, youtube-kanavan tai jonkin sosiaalisen median alustan. Näillä alustoilla voit suositella tuotteita ja laittaa affi-linkkisi.

Aihe voi olla melkein mikä tahansa. Esimerkiksi liikunta, laihduttaminen tai vaikka verkkosivujen rakentaminen. Tärkeintä on luoda sisältöä tuotteista ja palveluista, joiden kanssa teet yhteistyötä.

2. Bloggaaminen

Bloggaajat kirjoittavat verkossa tuotteista, palveluista tai kiinnostuksen kohteistaan. Yritys voi palkata etä-asemassa olevan henkilön luomaan blogisisältöä heidän nettisivuilleen. Lisäksi, jos voit luoda, mainostaa ja ylläpitää omaa menestyvää blogia, voit työskennellä itsellesi oman blogisi ylläpitämisessä.

Bloggaamiseen et tarvitse juurikaan kokemusta vaan opit matkan varrella, mikä toimii ja mikä ei. Bloggaaminen on yksi parhaista tavoista päästä irti normaalista päivätyöstä tai saada lisätuloja oma työnsä ohelle.

3. Kääntäjä

Jos hallitset englannin ja vähintään yhden muun kielen, voit tehdä työtä erilaisten yritysten kanssa, jotka ovat valmiita maksamaan käännöstyöstä. Kääntäjät työskentelee yleensä erilaisten tekstien ja dokumenttien kanssa.

Voit myydä kääntämistyötä esimerkiksi Fiverissa tai Upworkissa. Tällaisissa palveluissa voit päättää itse oman hintasi ja minkälaisia tekstejä käännät sekä millä kielellä.


Fiverr

fiverr

4. Virtuaaliassistentti

Virtuaaliset avustajat tekevät kaiken tapaamisaikataulusta tutkimuksen tekemiseen. Jotkut tehtävät keskittyvät yksinomaan hallintotehtäviin, kuten kalenterien ja aikataulujen ylläpitoon ja asiakkaiden laskutukseen, kun taas toiset vaativat kokemusta tekstinkirjoittamisesta ja sosiaalisen median hallinnasta. Virtuaaliassistentit tienaavat yleensä noin. 15€ tunti.

Virtuaaliassistentit työskentelevät myös yleensä monen asiakkaan kanssa yhtäaikaa. Jos olet siis hyvä asioiden, aikataulujen ja henkilöstön kanssa tämä saattaisi olla hyvä kotona tehtävä työ sinulle.

5. Sisällöntuotanto

Jos sinulla on tietokone, internetyhteys ja oikeat pätevyystiedot tai kokemusta voit alkaa tuottamaan loistavaa sisältöä esimerkiksi yrityksille. Yritykset ovat valmiita maksamaan laadukkaasta sisällöstä jopa yli 100 euroa.

Kirjoittamista ja sisällöntuotantoa voi tietenkin luoda ja tehdä missä vain. Ei ole siis pakollista kirjoittaa missään konttorissa. Parasta on myös se, että voit määrittää oman hintasi ja aikataulusi. Kukaan ei voi siis “määrätä” sinulle kirjoitettavaa, jos olet niin sanotusti freelancer.

Voit myydä sisällöntuotanto palveluasi esimerkiksi Fiverissa.

6. Kirjanpito

Jos sinulla on kokemusta asiakkaiden laskutuksesta, palkanlaskennasta ja tilien hallinnasta, voit helposti löytää virtuaalisen kirjanpitopaikan tekemällä sopimuksen suoraan paikallisen yrityksen kanssa tai jonkin netissä toimivan verkkokaupan kanssa.

Kuitteja ei enää tarvitse säilyttää paperisena, vaan kaikki on mahdollista hoitaa kokonaan verkossa. Tämän takia kirjanpitäjillä voi nykyään olla monta asiakasta kerralla.

sisälläntuottaminen

7. Kyselyihin vastaaja

Useat yritykset maksavat sinulle osallistumisesta kyselyihin antaakseesi heille rehellisen mielipiteesi peleistä, elokuvista, kuluttajatuotteista ja yleishyödyllisistä aiheista. Maksu vaihtelee 1–20 dollarista kyselyä kohden. Voit ilmoittautua useisiin tutkimusyrityksiin ja palveluihin maksimoida tuloksesi.

Kotona tehtäväksi työksi kyselyihin vastaaminen ei voi olla kokopäiväistä työtä. Tienaamis mahdollisuudet eivät ole kovin suuret näissä. Lisätulon lähteenä kyselyihin vastaaminen on kuitenkin hyvä.

8. Nettisivujen rakentaja

Verkkokehittäjät luovat ja suunnittelevat verkkosivustoja henkilökohtaiseen tai kaupalliseen käyttöön yrityksille. Nettisivujen rakentajat osaavat luovat nettisivuja rutiininomaisesti. Verkkosivujen rakentaminen vaatii kuitenkin erilaisia taitoja ja tietämystä tietokoneista ja vähän koodaamisesta. Kotona tehtäväksi työksi verkkosuunnittelija ja rakentaja sopii hyvin.

Työllisyyden kasvuksi vuoteen 2029 mennessä ennustetaan 8 prosenttia, mikä on paljon nopeampaa kuin kaikkien ammattien keskimääräinen 4 prosentin kasvuvauhti. Monet yritykset aloittavat nykyään nettisivujen luomisella. Ennen saatettiin taas avata kivijalkakauppa.

9. Litterointi työ

Litterointi työtä tekevät kuuntelevat äänitallenteita ja muuntavat ne asiakirjoiksi. Lääkäri- ja lakitoimistot käyttävät transkriptionisteja kirjoittaakseen lääkäreiden ja lakimiesten saneluja kirjalliseksi. Useimmat yritykset edellyttävät lääketieteellisten termien ja käytäntöjen tai oikeudellisen ammattikieltä ymmärtämistä kuitenkin. Aloittelijat tienaavat yleensä noin 11-12€ tunnilta. Kokeneet voivat kuitenkin tienata jopa 15-18€ tunnilta. Tämä kuitenkin vaatii kokemusta ja nopeutta.

Vinkit kotona tehtävän työn löytämiseen

Yhä useammat ihmiset hakevat joustavia työaikoja ja rooleja, minkä takia töiden saaminen on kilpailtua. On myös online-huijauksia, jotka esiintyvät kotona työskentely mahdollisuuksina, joita sinun on varottava.


Jätä hakemus nopeasti

Avain työn saamiseen on hakemuksen jättäminen nopeasti, kun työpaikka on julkaistu. Ei ole ihmeellistä, että samaa paikkaa tai työtä hakee samaan aikaan 100 mutta henkilöä.


Masteroi osaamisesi

Kotoa työskentelevien työntekijöiden on oltava oma-aloitteisia ja erittäin motivoituneita. Varmista siis, että hakiessasi korostat niitä ominaisuuksia ja muita taitojasi, jotka osoittavat kykysi työskennellä itsenäisesti. Kiinnitä huomiota kykyysi seurata omaa tuottavuuttasi ja pyytää apua ennakoivasti.

Vaikka monet etätyötehtäviin hakevista hakijoista ovat omaishoitajia ja vanhempia, ei ole mitään syytä keskittyä tähän tosiasiaan, kun vastaat työilmoituksiin. Korosta miksi juuri sinä olisit sopivat juuri siihen työhön. Kotona tehtävä työ alkaa tästä.

Joten jos haet verkkokehittäjäksi, hakemuksesi on kerrottava, että olet paras verkkokehittäjä, jonka he voivat palkata, ja selittää miksi. Voit esimerkiksi kertoa ja lähettää heille aikaisempia töitäsi.


Vältä huijauksia

Ennen kuin haet työpaikkaa, varmista, että se on laillinen verkkotyö todellisessa yrityksessä. Vaikka kyseessä olisi yritys, josta et ole koskaan kuullut, sinun pitäisi pystyä löytämään tietoa yrityksestä ja etsiä yrityksen arvosteluja verkosta.

Mikä tärkeintä, sinun ei pitäisi koskaan joutua maksamaan rahaa hakeaksesi virkaa tai aloittaaksesi kotona tehtävän työn. Varmista, että ymmärrät, kuinka sinulle maksetaan ja kuinka usein.


FAQ kotona tehtävä työ

Kotona tehtävä työ voi olla lähes mitä tahansa, jonka voi tehdä netissä tai tietokoneella. Kotona tehtäviä töitä on esimerkiksi bloggaaminen, kääntäminen, kirjanpito ja nettisivujen rakentaminen.

Kotiäitien kannattaa tehdä töitä kotona. Sisällöntuottaminen sopii meidän mielestä parhaiten kotiäideille sen joustavuuden vuoksi. Voit työskennellä omien ehtojesi sekä aikataulusi mukaan.

Kotona tehtävä työ harvoin vaatii erityistä koulutusta. Kotona tehtävätyö voi olla niinkin yksinkertaista, kuin kyselyihin vastaaminen.

Jotkin kotona tehtävä työ vaatii kuitenkin jonkun taidon osaamista, esimerkiksi nettisivujen rakentaminen vaatii tieto nettisivuista ja jopa vähän koodaamisesta.

Kirjoittaja
Website | Kirjoitukset

Olen verkkoliiketoiminnasta kiinnostunut "nörtti", joka kokeilee kaikkia uusia liiketoimintamalleja netissä. Tämän innoittamana perustin tämän blogin, johon luon vertailuja eri ohjelmista ja oppaita toiminnan aloittamiseen.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *